Mistä hakukoneoptimoinnissa ja hakukonenäkyvyydessä oikein on kysymys?
Ideaalitapauksessa sivujen hakukoneoptimoinnilla tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että verkkosivuille tuotetaan tiedon hakijan kannalta arvokkainta mahdollista tietoa, ja julkaistaan tämä hakukoneiden sekä ihmisten löydettäväksi. Kaikkien hakukoneiden perusideana on pystyä tarjoamaan tietoa etsivälle paras mahdollinen vastine annetulle hakulauseelle. Mikäli käyttäjä siis esimerkiksi tekee haun lauseella ”renkaiden vaihto Pihtipudas”, pyrkii hakukone tarjoamaan hakijan näkökulmasta kaikkein hyödyllisimmän tiedon netistä renkaiden Pihtiputaalla vaihtoon liittyen.
Homman juju hakukoneoptimoijan näkökulmasta piilee kuitenkin siinä, että hakukoneet perustuvat tietyllä algoritmeilla toimivaan koneälyyn, joka pyrkii netistä saatavilla olevan tiedon perusteella parhaansa mukaan arvioimaan kaikkein luotettavimman renkaiden vaihtoa käsittelevän verkkosivun. Mutta koska on kysymys lopulta kuitenkin tietyllä logiikalla ohjelmoidusta sovelluksesta, eikä mistään absoluuttisesta totuudesta, on systeemiä mahdollista tietyissä määrin johdatella.
Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä painottaa, että hakukoneoptimoinnissa ei ole kysymys mistään taikatempuista. Se, että esimerkiksi hakusanalla ”uutiset” saadaan tulokseksi Suomen suurimpien uutisjulkaisujen verkkosivut ei ole kysymys siitä, että näitä olisi välttämättä aktiivisesti optimoitu, vaan yksinkertaisesti siitä, että nämä tarjoavat uutisia hakevalle arvokkainta saatavilla olevaa sisältöä. Ja vaikka tämän pitäisi olla nettihaussa kaiken tiedon löytymisen lähtökohta, on kuitenkin useita tehokkaita menetelmiä, joiden avulla yritys voi saavuttaa omalla tasollaan parhaan mahdollisen hakukonenäkyvyyden.
Yksittäisen verkkosivuston hakukoneoptimointiin liittyen on oikeastaan olemassa kolme kulmakiveä, jotka huomioon ottamalla sivujen optimoinnissa päästään jo pitkälle. Nämä kolme ylitsepääsemättömän tärkeää seikkaa ovat sivujen hyvä rakenteellinen toteutus, sivujen arvokas ja uniikki sisältö, sekä viittaukset (eli linkit) sivustolle muilta laadukkailta verkkosivuilta. Syy, miksi nämä kolme mainitsemaani seikkaa ovat ensiarvoisen tärkeitä ovat purettuna alla.
1. Verkkosivujen hyvä rakenteellinen toteutus
Jotta hakukoneet voisivat tehokkaasti lukea sivujen sisällön, on sivut toteutettava rakenteellisesti hyvin. Vaikka joku teksti olisi sivuilta helposti paljaalla silmällä luettavissa, saattaa pahimmassa tapauksessa olla että sivuilta tietoa hakeva hakukone ei löydä kyseistä sisältöä lainkaan. Jos ei sisältöä sivuilta löydetä, ei tämä luonnollisestikaan myös näy hakukoneissa. Saattaa myös olla, että ulkoisesti korrektilta näyttävä sisältö on laadittu standardien vastaisesti. Tässä tapauksessa voi esimerkiksi olla, että tämä kyllä löytyy hakukoneista, mutta ei kuitenkaan niillä hakulauseilla, kuin olisi sivujen omistajan kannalta toivottavaa.
Yleisesti ottaen hakukoneet tykkäävät siitä, että sivut ovat johdonmukaisesti ja standardien mukaan toteuttu. Tämä on hakukoneelle yksi merkki siitä, että sivut ovat luotettavat ja näiden toteuttaja on nähnyt vaivaa sisällön hyvin esille asettamiseksi. Voidaan siis tavallaan ajatella, että verkkosivujen tulisi olla hakukoneiden näkökulmasta helppolukuiset. Koska hakukoneet tykkäävät helppolukuisista sivuista, myös sivujen hakukonenäkyvyys paranee.
2. Verkkosivujen arvokas sisältö
Kuten jo jutun alussa mainitsin, hakukoneiden perimmäinen tarkoitus on etsiä ja löytää tiedon etsijän kannalta kaikkein hyödyllisin tieto netissä. Mikäli sivuiltasi siis löytyy arvokasta ja uniikkia, tietoa sivujen käsittelemältä alalta, ovat hakukoneetkin lopulta mielissään. Tämä ensinnäkin siksi, että kieliopillisesti korrekti teksti (jota ei ole kopioitu mistään muualta) tallentuu hakukoneen indeksiin, josta yritetään näyttää tiedon hakijalle hakua parhaiten vastaava tekstisisältö verkossa. Toisaalta arvokas sisältö saa myös toisten verkkosivujen ylläpitäjät linkittämään hyödyllistä sisältöä tarjoaville sivuille, mikä omalta osaltaan parantaa sivuston hakukonenäkyvyyttä. Ulkopuolisten linkkien tärkeydestä lisää seuraavassa kohdassa.
3. Verkkosivulle linkittäminen
Hakukoneoptimoinnin kolmas kulmakivi, eli verkkosivuille viittaavat linkit on se hakukonenäkyvyyttä parantava seikka, jolla hakukoneoptimointia tekevä voi parhaiten yrittää hakukonetta johdatella. Voidaan ajatella, että jos verkosta löytyvän lähteen, eli verkkosivun luotettavuutta verrataan perinteiseen kirjaan, on analogia oikeastaan hyvin saman kaltainen. Esimerkiksi kirjallisen teoksen sisällön arvo kasvaa kiistattomasti sitä mukaan, kun tämä saa positiivisia arvioita eri julkaisuissa, ja kun tähän viitataan muissa niteissä lähdeteoksena. Kirjan arvokkuutta luotettavana lähteenä siis lisää se, että tätä suositellaan ja tähän viitataan muissa luotettavissa julkaisuissa. Hakukoneet arvioivat verkkosivujen luotettavuutta oikeastaan täysin samalla mallilla, eli sen perusteella kuinka monta muuta arvokasta sivustoa viittaa (eli linkittää) lähteeseen. Hakukoneoptimointipiireissä tätä arvoa kutsutaan sivuston linkkivoimaksi. Luontevan linkkien kertymisen ohella ovela hakukoneoptimoija voi yrittää kalastella näitä verkkosivujen arvoa kohottavia linkkejä muilta arvokkailta verkkosivustoilta eri keinoilla, ja näin kohottaa hakukoneiden verkkosivulle antamaa arvostusta.
Mitä me voimme tarjota yrityksenne hakukoneoptimointiin liittyen?
Tässä olivat siis hakukoneoptimoinnin kolme perusasiaa pähkinänkuoreen tiivistettynä. Edellisistä kohdista ensimmäinen, eli verkkosivujen hyvä rakenne on erityisen tärkeää ottaa huomioon jo verkkosivuja toteutettaessa, sillä tämän korjaaminen myöhemmässä vaiheessa voi olla paljon työläämpi prosessi. Kahta jälkimmäistä kohtaa, eli sivujen sisältöä ja linkkivoimaa voi, ja pitääkin kehittää jatkuvasti, koko verkkosivujen elinkaaren ajan. Järkevintä onkin ottaa kaikki edelliset kohdat huomioon jo verkkosivujen suunnittelusta lähtien, niin verkkosivujen hyvä hakukonenäkyvyys on taattu.
Paras lähestymistapa verkkosivujen hakukoneoptimointia ajatellen on siis ottaa sivujen hyvä hakukonenäkyvyys tavoitteeksi jo sivujen suunnitteluvaiheessa. Näin pystytään varmistamaan, että sivujen rakenne ja sisältö ovat hakukonenäkyvyyden kannalta optimaalisesti suunniteltu. Lähdemme mielellämme suunnittelemaan verkkosivujenne, tai verkkokaupan toteutusta alusta alkaen siten, että nämä tulevat näkymään webin hakukoneissa parhaalla mahdollisella tavalla!
Mikäli päätätte kuitenkin ennemmin lähteä kehittämään nykyisiä verkkosivujanne, voidaan verkkosivujen hakukonenäkyvyyden parantamiseksi tehdä tavallisesti kuitenkin paljon. Ensimmäisenä kannattaa aina analysoida sivuston mahdolliset rakenteelliset ongelmat. Tämän jälkeen kannattaa miettiä, voitaisiinko sivuilta löytyvää sisältöä jotenkin kehittää hakukonenäkyvyyden kannalta paremmaksi. Lopulta sivuille voidaan pyrkiä hankkimaan linkkejä ulkopuolisilta sivustoilta, jotka kasvattaisivat sivuston linkkivoimaa, eli lähdearvoa hakukoneiden silmissä.
Mikäli siis et ole täysin tyytyväinen verkkosivujesi nykyiseen hakukonenäkyvyyteen, niin älä epäröi olla meihin yhteydessä. Keskustelemme mielellämme kanssanne kuinka voisimme yhdessä kehittää sivujenne hakukonenäkyvyyden optimaaliseksi!
Erkki Kirjalainen
erkki.kirjalainen@origodesign.com
GSM: 044-508 2114